Ekologiset työkengät – kestävää kehitystä ja mitattua hiilijalanjälkeä

Työkengät ovat tärkeä osa arkielämäämme ja niiden tuotannolla on merkittävä vaikutus ympäristöön. Niinpä myös työkenkien ekologisuus ja kestävä kehitys on noussut tärkeäksi teemaksi niin kenkävalmistajien kuin kuluttajienkin keskuudessa.

Kenkävalmistusta kestävän kehityksen mukaisesti

Kenkien valmistuksessa kestävän kehityksen mukaisia periaatteita voidaan tukea monin eri tavoin. Suurimmat ympäristöä kuormittavat tekijät kenkäteollisuudessa ovat erilaisten raaka-aineiden käyttö, tuotantoprosessit ja logistiikkaan liittyvät asiat. Esimerkiksi uusiutuvien tai kierrätettyjen materiaalien käyttö, vähemmän energiaa tai vettä vaativat tuotantoprosessit sekä lähituotanto ovat tärkeitä tekijöitä, jotka pienentävät jalkineiden valmistuksen hiilijalanjälkeä. Lisäksi kenkien kestävyys ja niiden kierrätettävyys näyttelevät suurta roolia, kun puhutaan kenkien ekologisuudesta!

Sievi tunnetaan laadukkaista, Suomessa valmistetuista työ- ja vapaa-ajan jalkineistaan. Sievin tuotteet vastaavat korkeisiin laatukriteereihin ja vastuullisuus kulkee mukana jokaisen tuotteen valmistuksessa. Sievi lisää jatkuvasti muun muassa käyttämiensä kierrätysmateriaalien määrää ja laskee investointien ja laitehankintojen sisältävän hiilijalanjäljen eri tuotteilleen.

Turvalliset ja kevyet askeleet kohti vastuullisempaa tulevaisuutta Sievi -kengissä

Sievi on osoittanut, että turvallisuus, laatu ja vastuullisuus voivat kulkea käsi kädessä. Tästä esimerkkinä on Racer EcoTech® -turvajalkineet, joissa on huomioitu erityisesti kierrätysmateriaalit, turvallisuutta unohtamatta.

Sievi Racer EcoTech® uutusmallistossa suunnittelun lähtökohdaksi on otettu erityisesti kierrätysmateriaalien käytön lisääminen sekä uusien, vähemmän ympäristöä kuormittavien ratkaisujen löytämisen myös työjalkineiden valmistukseen. Tässä Sievi onkin onnistunut loistavasti.

Sievi Racer EcoTech® – vastuullinen turvakenkävalinta

Racer EcoTech® malliston jalkineiden valmistuksessa on kierrätysmateriaalien maksimoimisen lisäksi otettu huomioon kaikki tärkeät ominaisuudet, jotka takaavat turvalliset askeleet. Nämä ovat mukavuutta ja turvallisuutta arvostavan, ympäristötietoisen käyttäjän ykkösvalinta! 

Racer EcoTech®  jalkinetta löytyy kahdella eri varren korkeudella; nilkkurimallinen Racer EcoTech H S3L tukee nilkkaa tehokkaasti, kun taas varreton versio Racer EcoTech S3L on kuin turvallisempi versio sporttisista lenkkareista. Mieti siis, kumpi malleista vastaa parhaiten työympäristösi tarpeisiin!

Kestävät ja miellyttävät kierrätysmateriaalit

Racer EcoTech® turvakenkiin on valikoitu materiaalit, jotka ekologisuutensa tekevät kengistä erittäin kestävät ja miellyttävät käyttää. Kenkien päällinen on kudotun tekstiilirakenteensa ansiosta hyvin kulutusta kestävät ja hengittävät.Sievin kehittämä 3D-dry®-vuori siirtää kosteuden tehokkaasti jalan pinnasta kengän ulkopuolelle antaen jalkojen hengittää ja pitäen ne kuivana. 

Pintamateriaali on myös käsitelty hylkimään vettä ja likaa tehokkaasti, joten turvakenkien puhtaana pitäminen ja huolto on helppoa. Kenkien hoito-ohjeisiin pääset tutustumaan helposti täältä.

Uusi Sievi FastLace™ kiinnitysmekanismi

Sievin kehittämä mekanismi perustuu joustavaan nauhaan ja helppokäyttöiseen sulkemismekanismiin. Sievi FastLace™ kiinnitymekanismi mahdollistaa kenkien erittäin helpon ja nopean pukemisen ja riisumisen. Lisäksi sen avulla kengät saadaan istumaan juuri oikein käyttäjänsä jalkaan!

Lisää Sievi FastLace™ kiinnitysmekanismista voit lukea Sievin sivuilta, täältä!

Käyttömukavuutta tuo FlexStep® joustopohja ja Green Comfort -pohjallinen

Keveydestään huolimatta Racer EcoTech® kengissä on otettu huomioon jaloille tarpeellinen tuki ja käyttömukavuus. Sievin kehittämä, mikrokuituinen FlexStep®-pohjamateriaali on tunnettu loistavasta iskunvaimennuksesta ja joustavuudestaan – ainutlaatuinen pohjan rakenne ehkäisee jalkoihin ja selkärankaan kohdistuvaa rasitusta tehokkaasti ja vaimentaa iskuja. Se säilyttää ominaisuutensa myös pakkasessa! 

Uuden, erittäin pehmeän Sievi Green Comfort -pohjallisen pintamateriaali on erittäin kulutuskestävää polyamidia, joka siirtää kosteuden jalan pinnasta pohjallisen alempaan kerrokseen. Kantaosan muotoilu pitää jalan oman rasvatyynyn optimaalisella paikalla ja pohjallinen muovautuu heti jalan mukaan ja palautuu alkuperäiseen muotoonsa käytön jälkeen.

Racer EcoTech S3L -kengät on ESD-suojatut, eli ne ehkäisevät staattisen sähkön kertymistä ja varmistavat, että se purkautuu turvallisesti. 

Tarvittavaa turvallisuutta työkäyttöön

Sievi Racer EcoTech® kenkien turvaluokitus on S3L, eli niissä on pitävän pohjan ja vettä hylkivän päällisen lisäksi sekä komposiittinen naulaanastumissuoja että alumiininen varvassuoja. Turvakengät ovat myös ESD-suojatut, eli ne ehkäisevät staattisen sähkön kertymistä ja varmistavat, että se purkautuu turvallisesti. 

S3L luokituksen turvakengät ovat optimaalinen valinta esimerkiksi rakennusalalle, betonityöntekijöille ja muille vaativissa olosuhteissa työskenteleville. Mukavuutensa ja sporttisuutensa vuoksi Racer -sarjan kengät sopivat kuitenkin töiden lisäksi vaikka arkeenkin!

Tutustu uusiin Sievi Racer EcoTech® turvakenkiin tästä